Hyppää sisältöön
Hyppää sisältöön

Korvaaminen turvallisemmilla kemikaaleilla

Korvaaminen turvallisemmilla kemikaaleilla

EU:ssa yritykset korvaavat yhä enemmän vaarallisia kemikaaleja ja valmistusprosesseja turvallisemmilla kemikaaleilla ja ympäristöystävällisemmällä teknologialla. Korvaamisesta voi olla tuntuvaa hyötyä yritykselle itselleen, ympäristölle sekä työntekijöiden ja kuluttajien terveydelle. Sillä voi myös olla merkittävää myönteistä vaikutusta kiertotalouden toteuttamiselle.

 

Toimitusketjuihin
liittyvät työpajat
Toimitusketjuihin liittyvien työpajojen on tarkoitus edistää turvallisempien kemikaalien tutkimusta, arviointia ja käyttöönottoa.
Verkostot
Yhteistyöverkostot ovat merkittävässä roolissa innovoinnin ja tietoon perustuvan korvaamisen koordinoinnissa ja edistämisessä.
Rahoitus ja
tekninen tuki
Teknisen tuen ja lisärahoituksen saannin helpottaminen on erittäin tärkeää edistettäessä vaarallisten kemikaalien korvaamista.

 

Vastuuvapauslauseke

Tiedot on koottu yhteistyössä kemikaaliviraston sidosryhmien kanssa. Linkitystä ulkopuolisille verkkosivuille ei tule tulkita kemikaaliviraston erityisenä tukena. Jos etenet näistä linkeistä toisen ylläpitäjän sivustolle, sinuun sovelletaan kyseisen sivuston tietosuojaperiaatteita. Lisätietoja kolmansien osapuolten linkeistä on kemikaaliviraston oikeudellisessa huomautuksessa.

Categories Display

Avainsana:

(klikkaa avainsanaa päästäksesi sitä koskevaan sisältöön)


Route: .live1