Johtaja

Tehtävät

Pääjohtaja vastaa viraston johtamisesta ja hallinnoinnista valituslautakuntaa lukuun ottamatta. Hän on Euroopan kemikaaliviraston laillinen edustaja ja vastaa toiminnastaan hallintoneuvostolle.

Työhistoria

Geert Dancet valittiin tammikuussa 2008 Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) ensimmäiseksi pääjohtajaksi.   Hänen alaisuudessaan virasto on menestyksellisesti suoriutunut kaikista REACH- ja CLP-asetuksen mukaisista sääntelyprosesseista. ECHAsta on tullut yksi EU:n suurimmista sääntelyvirastoista, jonka palveluksessa on yli 500 kemikaalilainsäädännön, mukaan lukien uudet biosidivalmiste- ja PIC-asetukset, parissa työskentelevää toimihenkilöä. Vuonna 2012 Geert Dancetin toimikautta päätettiin jatkaa 31. joulukuuta 2017 saakka.

Tammikuussa 2007 komissio nimitti hänet väliaikaiseksi pääjohtajaksi, kun viraston oli määrä aloittaa toimintansa Helsingissä 1. kesäkuuta 2007 alkaen.

Vuodesta 2004 vuoteen 2007 Dancet toimi Euroopan komission yritys- ja teollisuustoiminnan pääosaston REACH-yksikön päällikkönä. Yksikkö vastasi osaltaan REACH-ehdotuksesta neuvoston ja Euroopan parlamentin sääntelymenettelyssä sekä REACH-asetuksen täytäntöönpanostrategian kehittämisestä ja koordinoinnista, mihin sisältyi uuden kemikaaliviraston valmisteleminen.

Dancetin työura Euroopan komissiossa alkoi vuonna 1986. Hän työskenteli suurimman osan komission ajastaan kilpailupolitiikan alalla. Ennen komissiota Dancet teki lyhyen akateemisen uran Leuvenin yliopistossa Belgiassa ja toimi ohjelmakoordinaattorina Yhdistyneiden Kansakuntien teollisen kehityksen järjestössä (UNIDO) Kolumbiassa.

Dancet opiskeli taloustiedettä, ekonometriaa ja filosofiaa Leuvenin yliopistossa Belgiassa. Hän on naimisissa, ja hänellä on neljä lasta.

ED Speeches

 

 

Relevant speeches
Title Speech Document Date Location
Exchange of views at the Committee of the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 10/07/2017 Brussels
WSSD 2020 goals — are we going to make it? [PDF] 08/06/2017 Helsinki
Exchange of views at the Committee of the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 07/11/2016 Brussels
Executive Director's keynote speech in Helsinki Chemical Forum [PDF] 26/05/2016 Helsinki
Exchange of views at the Committee of the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 13/10/2015 Brussels
Executive Director's keynote speech in Helsinki Chemical Forum [PDF] 28/05/2015 Helsinki
Exchange of views at the Committee of the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 04/12/2014 Brussels
Opening Ceremony at Helsinki Chemicals Forum [PDF] 18/06/2013 Helsinki
Exchange of views at the Committee of the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 29/05/2013 Brussels
Exchange of views at the Committee on the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 29/11/2012 Brussels
Opening Ceremony at Helsinki Chemicals Forum [PDF] 24/05/2012 Helsinki
Exchange of views at the Committee on the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 03/10/2011 Brussels
REACH Conference - What did we achieve in 2010? How can we ease the way for 2013? [PDF] 23/09/2011 Brussels
Exchange of views at the Committee on the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 09/11/2010 Brussels
Opening Ceremony of the Second Global Helsinki Chemicals Forum [PDF] 20/05/2010 Helsinki
Exchange of views at the Committee on the Environment, Public Health and Food Safety [PDF] 03/11/2009 Brussels
Inauguration day [PDF] 03/06/2008 Helsinki

 

Correspondence with ECHA's Executive Director

Image
Geert Dancet*
Executive Director

executive-director (at) echa.europa.eu

 

 

*Person designated by ECHA according to Regulation (EC) No 1367/2006 of the European Parliament and of the Council for requests for internal review of an administrative act or relating to an administrative omission.

Categories Display

Avainsana:

(klikkaa avainsanaa päästäksesi sitä koskevaan sisältöön)