Nanomateriaalit

Nanomateriaalit ovat kemiallisia aineita tai materiaaleja, joiden hiukkaskoko on 1–100 nanometriä ainakin yhdessä suunnassa.

Koska niiden spesifinen pinta-ala on suurempi tilavuuteen nähden, nanomateriaaleilla voi olla erilaisia ominaisuuksia verrattuna samaan materiaaliin, jolla ei ole nanoskaalan ominaisuuksia. Siksi nanomateriaalien fysikaalis-kemialliset ominaisuudet voivat olla erilaisia kuin bulkkiaineella (tavanomaisella aineella) tai suuremmilla hiukkasilla.

EU:n markkinoilla on jo monia päivittäistavaroita, kuten paristoja, pinnoitteita, antibakteerisia vaatteita ja kosmetiikkaa, jotka sisältävät nanomateriaaleja. Vaikka nanomateriaalit tuovat mukanaan uusia teknisiä ja kaupallisia mahdollisuuksia, niillä voi olla myös ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia riskejä. Samoin kuin kaikkien muidenkin EU:n markkinoilla olevien aineiden myös nanomateriaalien osalta on tärkeää varmistaa, että niiden käyttötarkoitukset arvioidaan asianmukaisesti ja että mahdollisia riskejä hallitaan kunnolla.

ECHA tekee jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, Euroopan komission, kansalaisjärjestöjen ja toimialajärjestöjen sekä kansainvälisten organisaatioiden, kuten OECD:n (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö), kanssa yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää EU:n nanomateriaaleja koskevan lainsäädännön täytäntöönpanoa.

 

Nanomateriaalit kuuluvat REACH- ja CLP-asetuksiin sisältyvään aineen määritelmään, ja niihin sovelletaan kummankin asetuksen säännöksiä. Vuonna 2011 Euroopan komissio julkaisi suosituksen nanomateriaalin määrittelemisestä. Sitä käytetään EU:n eri asetuksissa, myös REACH- ja CLP-asetuksissa, jotta nanomateriaalien määritelmät voidaan yhdenmukaistaa eri säädöskehyksissä.

Tammikuun 1. päivästä 2020 alkaen REACH-asetuksen erityisvaatimuksia sovelletaan yrityksiin, jotka valmistavat tai tuovat maahan nanomuotoisia aineita. Nämä raportointivelvollisuudet liittyvät tiettyihin tietovaatimuksiin, jotka on esitetty REACH-asetuksen tarkistetuissa liitteissä: 

  • rekisteröitiin sisältyvien nanomuotojen tai nanomuotojen ryhmien luonnehdinta (liite VI);
  • kemikaaliturvallisuusarviointi (liite I);
  • rekisteröinnin tietovaatimukset (liitteet III ja VII–XI); ja
  • jatkokäyttäjän velvollisuudet (liite XII).

Muutettuja liitteitä sovelletaan kaikkiin uusiin ja jo tehtyihin rekisteröinteihin, joihin sisältyy nanomuotoisia aineita.

ECHAn toimet nanomateriaalien osalta REACH- ja CLP-asetusten nojalla

Koska REACH ja CLP koskevat myös nanomateriaaleja, kemikaaliviraston on voitava hoitaa tehtävänsä eri REACH-prosesseissa (esim. rekisteröinti, arviointi, lupamenettely ja rajoitukset) ja CLP-prosesseissa (esim. luokitus ja merkinnät) nanomuotojen osalta, kuten se tekisi aineen minkä tahansa muodon suhteen, ja sillä tulee olla riittävä tieteellinen ja tekninen kapasiteetti tähän.

Tätä tavoitetta varten kemikaalivirasto on vähitellen lisännyt toimiaan tällä alalla vuodesta 2011. Virasto on keskittynyt seuraaviin seikkoihin:

  • Uusien ja päivitettyjen toimintaohjeiden laatiminen.
  • Sisäisen ja ulkoisen kapasiteetin rakentaminen.
  • Kokemusten jakaminen ja yksimielisyyteen pääseminen jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten sekä riskinarviointikomitean ja jäsenvaltioiden komitean jäsenten välillä nanomateriaalien turvallisuutta koskevista tiedoista REACH-rekisteröintiaineistoissa.
  • Palautteen ja neuvonnan antaminen nanomateriaaleja rekisteröiville yrityksille. 
  • Osallistuminen meneillään oleviin kansainvälisiin sääntelytoimiin (kuten OECD:n teollisesti valmistettujen nanomateriaalien työryhmä tai testausohjelmien laatimista koskeva Maltan aloite) ja niissä avustaminen.
  • Nanomateriaaleja käsittelevät verkkoseminaarit, joissa annetaan tietoa ja käsitellään viimeisimpiä kehitysaskelia nanomateriaaleja koskevien REACH- ja CLP-prosessien osalta ja myös autetaan rekisteröijiä laatimaan ja toimittamaan nanomateriaaleja koskevia asiakirja-aineistoja.
  • Nanomateriaaliasiantuntijaryhmä (NMEG) perustettiin lokakuussa 2012 REACH-asetuksen ja CLP-asetuksen (CARACAL) sekä biosidiasetuksen täytäntöönpanosta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten tuella. Tämä epävirallinen neuvoa-antava ryhmä tukee kemikaaliviraston nanomateriaaleja koskevien työsuunnitelmien toteutusta ja antaa tieteellisiä ja teknisiä asioita koskevia neuvoja REACH-, CLP- ja biosidivalmisteasetusten täytäntöönpanosta nanomateriaalien osalta.
  • Euroopan unionin nanomateriaalien seurantakeskuksen isännöinti ja ylläpito. Seurantakeskuksen tehtävänä on lisätä nanomateriaaleja koskevan tiedon avoimuutta.